Viinikurssit
Viini on elämys
Viini on keksintönä vanhempi kuin kirjoitustaito. Maailman ensimmäiset kirjoitetut lait säätelivät sen kauppaa. Viini on piristänyt väsyneitä, rohkaissut heikkoja ja antanut toivoa vähäosaisille. Viinistä on haettu rohkeutta taisteluun ja sillä on juhlittu voittoja.
Tasting ja tiiminrakennus
Viinillä on tiiminrakennuksessa pitkät perinteet. Roomalaislegioonissa oli tapana tarjota viiniä ennen taistelua tiimihengen vahvistamiseksi. Luostareissa, joissa maalliset huvitukset muuten olivat keskiajalla vähissä, tarjottiin päivittäin viiniä uskon vahvistamiseksi.
Tasting osana tapahtumamarkkinointia
Ota tasting osaksi tapahtumamarkkinointiasi. Mikä olisikaan tehokkaampaa kuin tuotteesi tai palvelusi kytkeminen avainasiakkaiden mielissä asiaan, josta he nauttivat kerta toisensa jälkeen? Laadukkaat ja moni-ilmeiset viinit kommunikoivat tuotteesi tai palvelusi ominaisuudet kohderyhmälle paremmin kuin tuhat markkinointitekstiä.
Tasting-teemat
Wine 101
Jokainen matka alkaa yhdellä askeleella. Miten viiniä oikein arvioidaan? Mitä viinissä oikein arvioidaan? Mitkä tekijät vaikuttavat viinin makuun? Mitä viinille tapahtuu, kun se ikääntyy? Näihin kysymyksiin ja moniin muihin löydät vastauksen Wine 101 –tastingissä, jossa maistellaan eri rypälelajikkeista tehtyjä viinejä eri maista.
Wine Grape X tai Wine Region X
Cabernet tai Chardonnay, Sangiovese tai Carmenère. Valitse sinä rypäle (tai vaikka kaksi!) – me valitsemme viinit. Tutustu rypäleiden erikoispiirteisiin ja maistele samasta rypäleestä tehtyjä viinejä eri puolilta maailmaa… Minne haluaisit mennä tänään? Me johdatamme sinut Riojan kuivaan kuumuuteen tai Piedmonten viileiden vuorten varjoon. Tee unohtumaton virtuaaliretki viinimaahan tai –alueelle, jonne olet aina halunnut mennä.
The Night They Invented Champagne
Kauniiden ja rohkeiden suosikkijuoma, josta nauttivat niin Winston kuin Marilynkin. Nautitaan perinteisesti pitkästä kapeasta lasista tai naisten kengästä.. Lähde kanssamme maistamaan tähtiä, jotka sokea munkki vahingossa pani pulloon.
Pass the Port
Portugalin lahja maailmalle. Legendaarisin kaikista maailman väkevöidyistä viineistä, kumppani vahvoille juustoille ja jälkiruoille tai kahville ja sikarille. Perinteinen macho-miesten juoma – nykyään myös naisten suosiossa. Tule mukaan Douron laaksoon maistelemaan Rubyja, Tawnyja ja Vintageja.
Wine & Food
Mitä viiniä piparin kanssa? Voiko kalan kanssa juoda Rosé-samppanjaa? Entä kaverien? Miten selvitä tilanteesta, jossa kolmen tähden ravintolassa tarjoilija tunkee eteen puhelinluettelon paksuisen viinilistan? Kaikki mitä olet aina halunnut tietää viinin ja ruoan yhdistämisestä – tai ainakin melkein.
Name Your Poison
Millaisen teeman ympärille sinä haluaisit rakentaa viini-iltasi? Me räätälöimme tastingin juuri sinun makuusi sopivaksi. Vain mielikuvitus on rajana – ja budjetti.
Hinnoittelu
Viini-tasting tilaisuuden hinta on 600 euroa + alv ryhmän koosta riippumatta. Hinta sisältää tilaisuuden suunnittelun ja toteutuksen sekä tilaisuudessa jaettavan kirjallisen materiaalin, mutta ei viinejä tai muuta tarjoilua. Viinit tilaisuuksiin hankitaan ALKOsta, mikäli tilaisuutta ei pidetä anniskelutilassa (eli ravintolassa). Suosittelemme tilaisuuden teemaan sopivat viinit asiakkaan toiveiden mukaan.
Wine Academy / Trimalkio Oy
PL 321 00170 Helsinki
Fax. + 358 9 679629
Tel. + 358 40 829 7228
wineacademy@wineacademy.net